Uusia vaatteita päiväkotiin

Lapsi tahtoi pupumekon. Kangas oli neidillä valittuna, mutta kun menimme sitä ostamaan, olikin viimeinen pätkä myyty edellisenä päivänä. Pienen pettymys oli suuri, mutta lohdutukseksi löytyi heppoja ja raitoja sekä myöhemmin muualta vielä tähtiä. Ja nyt olisi postin matkassa sitä toivottua pupukangastakin...

Heppakankaasta (Triteksiltä) tuli heppamekko, kaavana on Ottobren Circus Horse numerosta 4/2013 koossa 98. Muuten mallin mukaan, mutta helman tein yhdestä palasta.

Ja hymyilepäs hieman niin otetaan kuva...

Samalla kaavalla ja hieman helmaa modaamalla valmistui myös tähtimekko, jonka kankaan neiti valitsi Tekstiili Fihliltä.

Valmiskaavoja

 Kangaskasoja pienentääkseni ja saadakseni nopeasti perusvaatteita tarpeeseen tartuin valmiskaavoihin. Burdan kaavat olen aiemminkin todennut suoraan vartalomallilleni sopiviksi, joten nytkin tein vaatteet valmiiksi asti ennen sovitusta, eikä välisovitusten puutetta tarvinnut katua. Shortsit ja paita löytyvät molemmat Burdan numerosta 2/2013 ja molempiin tein pieniä muutoksia, kuten laskosten poistaminen housuista ja kapeampi liehuke paidassa, saadakseni kankaan  riittämään.

Paidan kangas Triteksiltä, farkku joskus jostain.

Jooga/jumppa/mitkälie housut tein triteksin joustocollegesta Modan (numero?) joogahousujen kaavaa molemmista päistä lyhentämällä ja resorit lisäämällä. Toiseen reiteen lisäsin taskun, jotta saa mukaan ne olennaisimmat pikkusälät, kuten avaimet.

Koskaan en ole juuri juoksemista harrastanut, mutta kun lääkäri kielsi minulta juoksemisen, jos aion jatkaa kävelyä, niin kylläpä alkoikin tehdä mieli lenkkipolulle ja siksi tuli myös tarve tarkoitukseen sopiville housuille.

Paita on esiteltu kertaalleen jo pari postausta aiemmin, mutta tässä nyt myös sovituskuvaa.

Neulebolero

Koulussa yhtenä työnä oli kulttuurisoveltaminen, jossa tehtävänä oli yhdistää jokin kulttuuri tai historiallinen aikakausi, sekä perinteinen käsityötekniikka. Oma työni oli korsetti (kuva takaa), jonka reunat huolittelin käsin, johon tein nyörinreiät napinläpipistoin ja jonka nyörit punoin käsin. Kovasti toivoin että tämä riittäisi, työn laajuus oli kuitenkin vain 2 opintoviikkoa, mutta toisin kävi.

Jouduin kuitenkin tarttumaan puikkoihin ja neulomaan korsetin kaveriksi boleron.

Minä valmistuin koulusta jo viime joulukuussa, bolero valmistui vasta nyt, yli puoli vuotta minun jälkeeni.

Syy neulomisen välttelyyn ja hitaaseen valmistumiseen on kaikessa yksinkertaisuudessaan kipu.

Minulla on Ehlers-Danlosin oireyhtymän hypermobiliteetti tyyppi, joka on viime vuosina edennyt siihen pisteeseen että neulominen tuottaa tuskaa. Käytännössä kyseessä on perinnöllinen kollageenivirhe. Voisi ajatella että kollageeni on liima, joka pitää ihmisen koossa ja minussa käytetty liima oli päässyt kuivumaan jo purkkiin. Tästä seuraa koko joukko vaihtelevia oireita ja yhteistä kaikille sairaudesta kärsiville taitaa olla vain jatkuva krooninen kipu.

Aiemmin neuloin paljon ja todella nautin siitä, enää en kykene. Suoraan sanottuna vitutti kun sairaudesta kerrottuani jouduin edelleen tekemään myös boleron. Ihan kuin olisin keksinyt koko jutun, enkä vain laiskuuttani viitsisi tarttua niihin puikkoihin. Ihan kuin ei olisi riittänyt se oma tietoisuus siitä että joudun luopumaan rakkaasta harrastuksesta ja jatkossa vähitellen monesta muustakin asiasta, koska se sattuu.

Mutta siinä se nyt on valmiina, ihan kiva mielestäni. Lankana novitan wool ja malli on oma. Pitsimalli oli jostain, mutta en muista mistä. Nähtäväksi jää jäikö tämä viimeiseksi valmistuneeksi neuleekseni vai sinnittelenkö vielä keskeneräiset työt valmiiksi.

Jämäpalaompelua

Kangasvaihtareilta minulle päätyi pieni pala PaaPiin kettua. Niin pieni ettei siitä saa kokonaista vaatetta, mutta leveys riittää juuri ja juuri johonkin kappaleeseen hoikalle lapselle. Pistin siis korkeuden puoliksi ja jatkoin joskus Triteksiltä ostamallani trikoolla, jossa sattui olemaan juuri oikea sävy. Jatketaan vielä hieman hopeanvärisellä kangasvärillä ja kettumekko on valmis.

Mittasuhteet mekossa voisivat olla paremmatkin, mutta en halunnut enää jättää mitään omituista muutaman sentin soiroa kangasta jäljelle. Tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, etten olisi sitä kuitenkaan pois heittänyt, mutta ei siitä olisi mitään enää tehnyt.

Hei, olen seepra

Pääsi lopultakin se (epä?)onnistuneesti kohdistettu ja hylätty tissiksen helma hyötykäyttöön.

Hyvä sikäli että tykkään tuosta kuosista.

Kaava on oma.

Olisi pitänyt laittaa kokonaan mustat hihat. Ja olisi saanut olla vähän pidempi. Mutta tykkään kyllä muuten.

Pikkukeiju

Korjausompelua tehdessä iskee toisinaan kamala puutumisen tunne koko hommaan. Hieman piristystä rutiinin väliin tuomaan tarvitaan jokin välityö, jotain mitä voi tehdä vartin silloin, toisen tällöin, jotta taas jaksaa keskittyä olennaiseen, siihen päivän viidenteen lahkeiden lyhennykseen.

Välityöksi valitsin keijusiivet nettitutoriaalin avulla toteutettavaksi, niihin kun löytyi materiaalit sopivasti tilkkupussin pohjalta.

Ajatus oli että näissä riittäisi tekemistä koko loppuvuodeksi. No menihän niihin melkein pari viikkoa varsinaisten töiden ohessa. Jos pelkästään siipiä olisi tikannut koko ajan, olisivat ne varmasti valmistuneet päivässä.

Siipien kaveriksi ompelin paidan, jonka selkään siivet kiinnitetään neppareilla. Saa sitten paidan tarvittaessa pesuun. Tyllihame on valmistunut jo aiemmin roskiksesta pelastetusta juhlapuvun helmasta ja se on käynyt läpi lukuisat prinsessaleikit.

Kokonaisuudessaan siivet näyttävät tältä. Tulipahan lopulta käyttöä jo ala-asteaikoina hamstraamilleni kukkapaljeteille. Kyllä kannatti tuhlata viikorahat Tiimariin silloin joskus.

Onko se sittenkin minun juttuni?

Suuret kuviot kankaissa eivät ole minua varten. Tai ylipäätään mitkään kuviot, muut kuin ne, jotka on printattu paidan etukappaleelle ja joissa yleensä on teksti sellaisella fontilla jota ihan kaikki eivät osaa lukea.

Minua varten eivät ole myöskaan niinkutsutut maximekot. Hankalahan niissä on liikkua. Ja näyttävät vähän hassuilta. Mutta kieltämättä sellainen voisi olla mukava niinä harvoina helteisinä kesäpäivinä, joina syystä tai toisesta säärien esittely ei tunnu kovin luontevalta.

Joskus aikoinaan nappasin Triteksin palakorista ison palan hieman värivirheellistä trikoota. Kuviosta en varsinaisesti tykännyt, mutta väreistä kyllä ja reilun parin metrin ehjä pala 7€:n kilohinnalla tuntui ihan järkevältä ostokselta. Jos ei muuhun, niin kaavakokeiluihin sitten. Se sattui olemaan tähän hätään ainoa riittävän kokoinen kangas, joka kaapistani löytyi.

Suureksi yllätyksekseni omistan maximekon, jossa on isot kuviot.

Mekon jujuna on yläreunaa kiertävä punos, jonka piti alkuperäisen suunnitelman mukaan kiertää yläosassa vyötärölle saakka, mutta mitäpä sitä onnistunutta kuvion kohdistusta ylimääräisillä naruilla pilaamaan.