Koulussa yhtenä työnä oli kulttuurisoveltaminen, jossa tehtävänä oli yhdistää jokin kulttuuri tai historiallinen aikakausi, sekä perinteinen käsityötekniikka. Oma työni oli
korsetti (
kuva takaa), jonka reunat huolittelin käsin, johon tein nyörinreiät napinläpipistoin ja jonka nyörit punoin käsin. Kovasti toivoin että tämä riittäisi, työn laajuus oli kuitenkin vain 2 opintoviikkoa, mutta toisin kävi.
Jouduin kuitenkin tarttumaan puikkoihin ja neulomaan korsetin kaveriksi boleron.
Minä valmistuin koulusta jo viime joulukuussa, bolero valmistui vasta nyt, yli puoli vuotta minun jälkeeni.
Syy neulomisen välttelyyn ja hitaaseen valmistumiseen on kaikessa yksinkertaisuudessaan kipu.
Minulla on Ehlers-Danlosin oireyhtymän hypermobiliteetti tyyppi, joka on viime vuosina edennyt siihen pisteeseen että neulominen tuottaa tuskaa. Käytännössä kyseessä on perinnöllinen kollageenivirhe. Voisi ajatella että kollageeni on liima, joka pitää ihmisen koossa ja minussa käytetty liima oli päässyt kuivumaan jo purkkiin. Tästä seuraa koko joukko vaihtelevia oireita ja yhteistä kaikille sairaudesta kärsiville taitaa olla vain jatkuva krooninen kipu.
Aiemmin neuloin paljon ja todella nautin siitä, enää en kykene. Suoraan sanottuna vitutti kun sairaudesta kerrottuani jouduin edelleen tekemään myös boleron. Ihan kuin olisin keksinyt koko jutun, enkä vain laiskuuttani viitsisi tarttua niihin puikkoihin. Ihan kuin ei olisi riittänyt se oma tietoisuus siitä että joudun luopumaan rakkaasta harrastuksesta ja jatkossa vähitellen monesta muustakin asiasta, koska se sattuu.
Mutta siinä se nyt on valmiina, ihan kiva mielestäni. Lankana novitan wool ja malli on oma. Pitsimalli oli jostain, mutta en muista mistä. Nähtäväksi jää jäikö tämä viimeiseksi valmistuneeksi neuleekseni vai sinnittelenkö vielä keskeneräiset työt valmiiksi.