torstai 26. toukokuuta 2011

Villavaippatanttu

Tätä vaippaa kehtaa esitellä kesällä paremmissakin piireissä, eikä takuulla tule sanomista vaikka vaippa näkyy. Housut ovat hahtuvaa, jonka päälle neuloin muista töistä yli jääneistä kampalangoista hameen. Helma on viimeistelty virkkaamalla, jotta se olis oikein runsas. Sinikeltainen raita helmassa on värjätty itse cool aid-mehujauheella. Ohje omasta päästä.

torstai 19. toukokuuta 2011

Lopultakin sopivat housut!

Tässä taannoin tutkin vaatekaappiani ja sovitin epätoivoisena suunnilleen kaikkia housuja, jotka näyttivät siltä että voisivat mahtua. Pukeutuminen on ollut jatkuva ongelma tyttären syntymän jälkeen, sillä kaikki on joko liian pientä, liian suurta tai muuten vain huonosti istuvaa. Lopulta puin päälleni caprit, jollaiset olin jo unohtanut omistavani ja ne istuivat jotakuinkin täydellisesti. Housut ja niiden kaavan olin tehnyt itse joskus vuosia sitten ja riemu oli valtava, kun myös kaava löytyi kaappien kätköistä.

Kangasvarastoistani löytyi useampikin farkkukangas, joten ei muuta kuin leikkaamaan. Mitä muuten kertoo minusta, että kangaskasoistani löytyy tarpeeksi kangasta tehdäkseni aikuiselle sopivat farkut ja on vielä valinnanvaraakin?

Lopputuloksena on kahdet farkut, valkoisissa on edessä nappikiinnitys, harmaissa perinteinen vetoketju + nappi. Molemmissa on edessä "tavalliset" taskut (onko niille olemassa joku oikea nimi?) ja takana paikkataskut. Minulla ei ollut sopivaa vetoketjua housujen kiinnitykseen, mutta ihan liian pitkä löytyi, joten katkaisin sen ja ylimääräiset pätkät päätyivät koristamaan valkoisten housujen takataskuja.
Valkoinen kangas on erittäin paksua puuvillafarkkua ja jouduin hieman soveltamaan vyönlenkkien kiinnityksen kanssa, ilmeisesti 12 kerrosta kangasta oli jo liikaa ompelukoneelleni, vaikka 10 meni ihan hyvin. Harmaa kangas on huomattavasti ohuempaa, eikä sen kanssa ollut vastaavia ongelmia.

Voi olla että valkoiset farkut saavat vielä joskus värikäsittelyn, nykyinen väri kun ei ole ihan optimi hiekkalaatikon reunalla istumiseen.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Villavaippahousut

Taas valmistui yhdet uudet s-koon villikset turtle-butt-ohjeella. Lankana tällä kertaa kaksinkertainen virolainen hahtuva. Mukavan ohuet kesävillikset.

Edit: Koska blogger ystävällisesti hävitti kommentit, niin kerrottakoon mahdollisille kiinnostuneille, että ohjeen voi ostaa the knitting sirenin nettisivuilta tai ravelryn kautta.

torstai 12. toukokuuta 2011

Kesätakki

Jostain kumman syystä vanhat takkini eivät mene kiinni ylös asti, joten tarvitsin uuden. (Kuulemma tätä ongelmaa on esiintynyt muillakin äideillä.)


Tarkoitus oli lähinnä saada jokin kevyt takki suojaamaan niskaa ja hartioita auringolta, minä kun palan erittäin herkästi. Sen vuoksi takkia ei ole vuoritettu mitenkään ja malli on muutenkin simppeli. Kankaaksi halusin hamppua sen hyvän UV-suojan vuoksi. Muilta ominaisuuksiltaan kangas muistuttaa hyvin paljon pellavaa. Hamppumuslinin tilasin Nineteltä, farkkunapit olen ostanut joskus aikaisemmin Reijusta. Kankaan alkuperäinen väri, vaalean vihreä, ei ole oikein minun juttuni, vaikka kaunis väri onkin, joten valmis takki pääsi pesukoneeseen väripaketin ja auringon haalistamien parvekekalusteiden suojien kanssa. Kaava löytyy Burdan numerosta 6/2004.

Pimennysverhot

Meillä herätään nykyään yhtä aikaa auringon kanssa ja nukkumaankin mennään vasta sen laskettua. Ratkaisuksi ongelmaan ompelin pimennysverhot makuuhuoneeseen. Kaikki valittavissa olevat kankaat olivat mielestäni masentavia, tykkään, että sisustuksessa saa olla väriä. Tämän vuoksi valitsin kaksi verhokangasta, jotka leikkasin pituussuunnassa kahtia ja yhdistin toisiinsa katesaumalla. Lopputuloksena on jotain, joka tuntuu imevän kaiken valon ympäriltään ja luovan tilaan synkkyyttä. Tekeepä ainakin siis tehtävänsä.

Meillä herätään edelleen auringonnousuun.