keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pieni merenneito

Tyttären suosikeista yksi on Ariel. Ja jo pari vuotta sitten ostin Eurokankaasta trikoon johon applikoisin "jonkun kalan". Palasta alkoi pituus loppua kesken, joten tehdään tänä vuonna ajoissa kesää varten yhdistämällä nuo kaksi.

Applikointia ompelin ja purin tuntikausia. Taisi joku pala kokonaan vaihtuakin, mutta siinä se on.


Helmaan pääsi toinenkin merenneito nauhan muodossa. (Melkein kuvasta erottaa)


Ja lopulta ne lapsen ilahtuneet huudahdukset:
"Sä voit äiti antaa tän toiselle lapselle. Haluaisin vaaleanpunaisen."


Päälle kuitenkin kelpasi ja toista en kyllä tee.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Zipped

Idea tuli jo kauan sitten töihin kävellessä. Kangaskin hankittiin, mutta siitä ommeltiin jotain muuta. Epäilytti voiko tätä oikeasti toteuttaa, tuntuisiko ahdistavalta jos pää on vetoketjun välissä. Ostettiin uusi, halpa kangas ja kokeiltiin. Toimiihan se, paljon vähemmällä vaivalla kuin uskoin.




Kaava on oma, kangas löytyi Triteksiltä ja metriketju omista varastoista.

Triteksin kankaasta valmistui myös perus raglan omalla kaavalla.


Housuja

Pilvikankaasta piti tulla jotain ihan muuta, mutta housuja toivottiin. Tämän vuoksi kangasta oli myös varattuna turhan lyhyt pala.



Kaavana on Ottobren "Super stretch" koossa 92 hieman pidennetyillä lahkeilla. Koko on valitettavasti juuri nyt hyvä, kasvunvaraa ei ole yhtään. Kesähousuiksi nämä oli ajateltu, mutta onneksi kesällä ei haittaa vaikka nilkat jäisivät paljaaksi.

Aiemmin tein tytölle housut ja samaa kaavaa piti päästä kokeilemaan myös raidalliseen kankaaseen.



Erotuksena aiempiin laitoin näihin resorit, jotta lahje ei pääse missään tilanteessa pyörähtämään jalan alle, mikä on joskus ollut ongelmana jo olemassa olevien kiemuroiden kanssa.

Kankaat molempiin housuihin on tilattu Kestovaippakaupasta ja resorit on ostettu paikallisesta, joka myös Triteksinä tunnetaan.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

"Hyvä tavaton! Helikopperikannasta!"

Pieneksi yllätyksekseni pikkuneiti ihastui suuresti helikopterikankaaseen, jonka bongasi kangaskuvasta heppojen ja muiden hempeiden kuvien välistä. Siispä sitäkin tuli napsuteltua pala Kestovaippakaupan tilaukseen. On aika harvinaista että saan ompelurauhan keskellä päivää, mutta "helikopperipaidan" kohdalla käytiin vain välillä kyselemässä eikö vieläkään ole valmista.

Paidan kaavana on "Flow", jonka yläosaa jatkoin paidan mittaan. Kaava toimii todella hyvin hoikalle lapselle ja viime aikoina lähes kaikki mekot ja paidat on tullut tehtyä sitä muokkaamalla.



Housut valmistuivat "Clarabella" -kaavaa muokkaamalla. Alkuperäisessä kaavassa on levenevät lahkeet, eikä resoreita, näissä lahkeet ovat suorat. Kyseessä on toinen kaavasuosikkini hoikan lapsen kohdalla.

Autovelour on saatu vaihtereilla ja lienee alunperin Eurokankaasta.


Loppuun vielä pikainen vaatemuokkaus: omasta isoksi jääneestä yöpaidasta lapselle yöpaita.

Ennen kokoa L
Jälkeen kokoa 98