Päivä äitin mekkokaupassa

Neiti on jo jonkin aikaa puhunut, että tahtoisi ommella itselleen mekon. Ihan itse. Voisi tehdä sen äitin mekkokaupassa. Ja koska isillä oli harvinainen lauantaityöpäivä, tuli neiti äidin mukana töihin. Varsinaiset työt jäävät aina 3-vuotiaan seurassa vähäisiksi, joten mikäs sen hauskempaa kuin päästää neiti ompelemaan.

Kankaaksi valittiin hauska pinkki-valkoinen raitakangas. Äidin osalta valintaan saattoi vaikuttaa myös se että kangas on löytynyt triteksin värivirheellisten ja epämääräisten palojen laatikosta 7 euron kilohintaan, joten ei harmita jos ja kun tulos ei ihan vastaa neidin omaa visiota upeasta omatekemästä visiosta. Neiti pääsi myös itse valitsemaan mieleisensä resorin yli 40 väristä. (Pakko päästää kuvaan myös lähi K-kaupasta löytynyt karkkipussi. näitä kului PALJON joskus aikoinaan ja nyt niitä ilmeisesti taas saa.)

Leikkasin mekon kappaleet valmiiksi ja neulotin ommeltavat kohdat. Sitten bernina puolinopeudelle ja tyttö äidin syliin ompelemaan. Kovin taitavasti neiti ohjasi kangasta paininjalan alle ja aina nuppineulan tullessa kohdalle pysähdyttiin irrottamaan neula, jonka neiti laittoi huolellisesti neulatyynyyn. Näin mentiin olat ja toinen sivusauma. Toiseen sivusaumaan neiti valitsi merkiksi pätkän koristenauhaa ja sitten menikin vaikeaksi ja äiti pistettiin ompelemaan mekko loppuun.

Ommellessani mekon valmiiksi neiti valikoi nappeja jotka tulisivat koristeeksi.

Kuulemma lattialla kuvaushetkellä olleet napit saattaisivat jo riittää...

Nappien sommittelussa ja ompelussa pikkuneit oli taas innolla mukana. Käsin ompelu onkin neidille tuttua jo aikaisemmista pikkuprojekteista, toisin kuin pelottavan ompelukoneen käyttö.

Eteen valikoituivat lopulta omput, kellot, kalat ja veturi:

Selkään saatiin värisuora:

Ja kokonaisuudessaan mekko näyttää tältä:

Sovittamaan pikkuompelija ei ole vielä uskaltautunut.

Uusia vaatteita päiväkotiin

Lapsi tahtoi pupumekon. Kangas oli neidillä valittuna, mutta kun menimme sitä ostamaan, olikin viimeinen pätkä myyty edellisenä päivänä. Pienen pettymys oli suuri, mutta lohdutukseksi löytyi heppoja ja raitoja sekä myöhemmin muualta vielä tähtiä. Ja nyt olisi postin matkassa sitä toivottua pupukangastakin...

Heppakankaasta (Triteksiltä) tuli heppamekko, kaavana on Ottobren Circus Horse numerosta 4/2013 koossa 98. Muuten mallin mukaan, mutta helman tein yhdestä palasta.

Ja hymyilepäs hieman niin otetaan kuva...

Samalla kaavalla ja hieman helmaa modaamalla valmistui myös tähtimekko, jonka kankaan neiti valitsi Tekstiili Fihliltä.

Valmiskaavoja

 Kangaskasoja pienentääkseni ja saadakseni nopeasti perusvaatteita tarpeeseen tartuin valmiskaavoihin. Burdan kaavat olen aiemminkin todennut suoraan vartalomallilleni sopiviksi, joten nytkin tein vaatteet valmiiksi asti ennen sovitusta, eikä välisovitusten puutetta tarvinnut katua. Shortsit ja paita löytyvät molemmat Burdan numerosta 2/2013 ja molempiin tein pieniä muutoksia, kuten laskosten poistaminen housuista ja kapeampi liehuke paidassa, saadakseni kankaan  riittämään.

Paidan kangas Triteksiltä, farkku joskus jostain.

Jooga/jumppa/mitkälie housut tein triteksin joustocollegesta Modan (numero?) joogahousujen kaavaa molemmista päistä lyhentämällä ja resorit lisäämällä. Toiseen reiteen lisäsin taskun, jotta saa mukaan ne olennaisimmat pikkusälät, kuten avaimet.

Koskaan en ole juuri juoksemista harrastanut, mutta kun lääkäri kielsi minulta juoksemisen, jos aion jatkaa kävelyä, niin kylläpä alkoikin tehdä mieli lenkkipolulle ja siksi tuli myös tarve tarkoitukseen sopiville housuille.

Paita on esiteltu kertaalleen jo pari postausta aiemmin, mutta tässä nyt myös sovituskuvaa.

Neulebolero

Koulussa yhtenä työnä oli kulttuurisoveltaminen, jossa tehtävänä oli yhdistää jokin kulttuuri tai historiallinen aikakausi, sekä perinteinen käsityötekniikka. Oma työni oli korsetti (kuva takaa), jonka reunat huolittelin käsin, johon tein nyörinreiät napinläpipistoin ja jonka nyörit punoin käsin. Kovasti toivoin että tämä riittäisi, työn laajuus oli kuitenkin vain 2 opintoviikkoa, mutta toisin kävi.

Jouduin kuitenkin tarttumaan puikkoihin ja neulomaan korsetin kaveriksi boleron.

Minä valmistuin koulusta jo viime joulukuussa, bolero valmistui vasta nyt, yli puoli vuotta minun jälkeeni.

Syy neulomisen välttelyyn ja hitaaseen valmistumiseen on kaikessa yksinkertaisuudessaan kipu.

Minulla on Ehlers-Danlosin oireyhtymän hypermobiliteetti tyyppi, joka on viime vuosina edennyt siihen pisteeseen että neulominen tuottaa tuskaa. Käytännössä kyseessä on perinnöllinen kollageenivirhe. Voisi ajatella että kollageeni on liima, joka pitää ihmisen koossa ja minussa käytetty liima oli päässyt kuivumaan jo purkkiin. Tästä seuraa koko joukko vaihtelevia oireita ja yhteistä kaikille sairaudesta kärsiville taitaa olla vain jatkuva krooninen kipu.

Aiemmin neuloin paljon ja todella nautin siitä, enää en kykene. Suoraan sanottuna vitutti kun sairaudesta kerrottuani jouduin edelleen tekemään myös boleron. Ihan kuin olisin keksinyt koko jutun, enkä vain laiskuuttani viitsisi tarttua niihin puikkoihin. Ihan kuin ei olisi riittänyt se oma tietoisuus siitä että joudun luopumaan rakkaasta harrastuksesta ja jatkossa vähitellen monesta muustakin asiasta, koska se sattuu.

Mutta siinä se nyt on valmiina, ihan kiva mielestäni. Lankana novitan wool ja malli on oma. Pitsimalli oli jostain, mutta en muista mistä. Nähtäväksi jää jäikö tämä viimeiseksi valmistuneeksi neuleekseni vai sinnittelenkö vielä keskeneräiset työt valmiiksi.

Jämäpalaompelua

Kangasvaihtareilta minulle päätyi pieni pala PaaPiin kettua. Niin pieni ettei siitä saa kokonaista vaatetta, mutta leveys riittää juuri ja juuri johonkin kappaleeseen hoikalle lapselle. Pistin siis korkeuden puoliksi ja jatkoin joskus Triteksiltä ostamallani trikoolla, jossa sattui olemaan juuri oikea sävy. Jatketaan vielä hieman hopeanvärisellä kangasvärillä ja kettumekko on valmis.

Mittasuhteet mekossa voisivat olla paremmatkin, mutta en halunnut enää jättää mitään omituista muutaman sentin soiroa kangasta jäljelle. Tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, etten olisi sitä kuitenkaan pois heittänyt, mutta ei siitä olisi mitään enää tehnyt.

Hei, olen seepra

Pääsi lopultakin se (epä?)onnistuneesti kohdistettu ja hylätty tissiksen helma hyötykäyttöön.

Hyvä sikäli että tykkään tuosta kuosista.

Kaava on oma.

Olisi pitänyt laittaa kokonaan mustat hihat. Ja olisi saanut olla vähän pidempi. Mutta tykkään kyllä muuten.

Pikkukeiju

Korjausompelua tehdessä iskee toisinaan kamala puutumisen tunne koko hommaan. Hieman piristystä rutiinin väliin tuomaan tarvitaan jokin välityö, jotain mitä voi tehdä vartin silloin, toisen tällöin, jotta taas jaksaa keskittyä olennaiseen, siihen päivän viidenteen lahkeiden lyhennykseen.

Välityöksi valitsin keijusiivet nettitutoriaalin avulla toteutettavaksi, niihin kun löytyi materiaalit sopivasti tilkkupussin pohjalta.

Ajatus oli että näissä riittäisi tekemistä koko loppuvuodeksi. No menihän niihin melkein pari viikkoa varsinaisten töiden ohessa. Jos pelkästään siipiä olisi tikannut koko ajan, olisivat ne varmasti valmistuneet päivässä.

Siipien kaveriksi ompelin paidan, jonka selkään siivet kiinnitetään neppareilla. Saa sitten paidan tarvittaessa pesuun. Tyllihame on valmistunut jo aiemmin roskiksesta pelastetusta juhlapuvun helmasta ja se on käynyt läpi lukuisat prinsessaleikit.

Kokonaisuudessaan siivet näyttävät tältä. Tulipahan lopulta käyttöä jo ala-asteaikoina hamstraamilleni kukkapaljeteille. Kyllä kannatti tuhlata viikorahat Tiimariin silloin joskus.