Harvoin käy niin että minä ja tyttö tykästymme samoihin vaatemalleihin, mutta sekin ihme nähtiin kun uusin Ottobre ilmestyi postiluukusta. Heti kannessa on "Princess Castle" tunika ja mekko pituisena, kahdella eri hihapituudella. Kaapissa jo hetken lojunut peuratrikoo pääsi kaavakokeilun kohteeksi ja samalla leikkasin myös vielä kauemmin kaapissa lojuneen tähti interlockin. Kokona molemmissa 98 ja mekkopituus, nuori neiti n. 95cm. Näistä jätin taas sivusaumavarat puuttumaan, koska reippaasti nollakäyrän alapuolella mennään edelleen. Kasvunvaraa jäi edelleen.
Lehdestä löytyivät myös caprit, jotka neiti tilasi, nimenomaan raidallisena. Omasta mielestäni haarasaumaton kaava vaikutti kummalliselta. Miksi jättää muoto pois sieltä missä sitä eniten tarvitaan? Jemmassa sattui kuitenkin olemaan jo valmiiksi sopivaksi käsitelty legginssikaava, jolla hieman aiemmin tein kilpparihousut, joten samalla kaavalla mentiin tälläkin kertaa. Kuitenkin pointti olivat ne raidat, ei malli.
Kilpparihousut tein Triteksiltä löytyneestä kankaasta täyttämään kivojen housujen puutetta. Tuli otettua turhan pieni pala kangasta, joka vielä kutistui varsin reippaasti esipesussa, joten näistä tuli vähän lyhyet, mutta kesähousuina oikein sopivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti