maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kohti kesää

Tarkoituksena oli tehdä lämmin huppari tähän maaliskuun kylmyyteen, mutta verhojan välistä loistava aurinko vei huomion 15 asteen pakkaslukemista ja kangaskaapista tarttui käsiin jotain ihan muuta. Nimittäin Triteksin palakorista löytynyt trikoo, josta ei alunperin ollut tarkoitus tulla itselleni yhtään mitään, mutta toisin kävi.


 Jostain se pieni linssilude aina tunkee mukaan kuviin...

Mekon kaava on oma.


Mekon valmistuttua sain tartuttua myös siihen hupparikankaaseen. Kankaat ovat jälleen kerran Triteksiltä ja kaava itse tehty.




Ompelun makuun päästyäni tein vielä itselleni jotain valmiskaavalla(!!!). Ostin burdan numeron 2/2013 ihan vain tämän mallin takia ja toimiva kaava olikin.


Ainoa muutos kaavaan on helman lyhennys n. 10 sentillä, jotta saisin kankaan riittämään. Samaisen kankaan riittävyysongelman takia en saanut takakappaleen kuviota asettumaan järkevästi, mutta en anna sen häiritä itseäni. Niin ja se kangas on jälleen kerran Triteksiltä.


Kun tästä nyt jokatapauksessa tuli monen vaatteen postaus, niin laitetaan vielä loppuun jotain mitä en ole itse tehnyt. Minä kun ulkoistan neulomiset omalle äidilleni. Niinpä mummu neuloi pienelle vaatteet Novitan "7-veljestä"-lehden ohjeilla.


Mekko on sopiva juuri nyt ja mieleinen onkin, ihan yhtä mieleistä takkia katsotaan varmaan uudemman kerran ensi vuonna.

7 kommenttia:

  1. Ihanat nuo sinun mekot! Erityisesti tuo ensimmäinen! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on myös erittäin mukava päällä, sellainen "toinen iho".

      Poista
  2. Voi kuinka taitava olet. Mekot ovat huippuja, mutta kyllä kekseliäät huppari taskut ovat huikeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne taskut taas vaan tuli jostain, huomasin kuosittelevani kaavaa tuohon muotoon tietämättäni mitä olen tekemässä.

      Poista
  3. Voi video miten ihanainen tuo vihreä mekko! Mahtava selkäpuoli!

    VastaaPoista