sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Punaista nahkaa! Tai ainakin jäljitelmää.

OE:n 1-v synttäreillä kävimme Idea-Parkissa, jossa bongasin Eurokankaan palakorista punaista tekonahkaa. Sitä lähti mukaani melkoinen pala ja siitä se ajatus sitten lähti.




Kaavoitin opinnäytetyöhöni pillifarkut ja käytin samaa kaavaa myös näissä. Harkitsin melkein viime hetkeen saakka housujen vuorittamista, mutta lopulta päätin jättää vuorin pois. Ihan hyvä ratkaisu, sillä näistä tuli todella mukavat jalkaan ja alle voi tarvittaessa pukea sukkahousut, mikä tavallaan toimii irrotettavana ja erityisesti helposti pestävänä vuorina.

Nämä pääsivät jo jalkaan eräänä perjantai-iltana ja todellakin toimivat myös käytännössä. Itseasiassa nämä olivat paloina vielä muutama tunti ennen illanviettoon lähtöä, mutta ehtivät valmistua juuri sopivasti.

11 kommenttia:

  1. Jesta miten hianot! Mä haluaisin oppia kaavottamisen ja tekemään jotain muutaki ku mekkoja :D

    VastaaPoista
  2. Vautsi! Ja istuu sulle kyllä täydellisesti!! :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä on todella tyylikkäät housut.

    Itsellä oli joskus vuorittomat nahkahousut, ja heti jos hikoili hiemankin, niin ne liimaantui ikävästi kiinni jalkoihin. Tuollaisen tekonahan luulisi olevan vielä hiostavampaa. Nuo sukkahousut voisivat tietysti toimia hyvinkin vuoren asemasta, mutta näin miehenä ei noita tullut kokeiltua. Ehkä olisi pitänyt.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Tämän tekonahan pohjana on puuvilla neulos, joten se on itsessään aika mukava iholla. Monissa on pohjalla tekokuitua ja sellaisesta en kyllä edes yrittäisi tehdä ilman vuoria yhtään mitään.

    VastaaPoista
  5. Siistit!!! Istuvat tosi hyvin, todella onnistunut kaavoitus

    VastaaPoista
  6. Nämä on H I E N O T! Sinulle on haaste blogissani :-)

    VastaaPoista
  7. Upeat housut, mitähän kokoa, jos olis kaupan, näyttäs hyvältä emännällä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt kokonaan unohtanut tämän blogin tunnukset, mutta kommentoidaan tällä "virallisemmalla"... Eli kiitos, nämä nimenomaiset eivät ole myynnissä, mutta tilauksesta saa kyllä ihan mittojen mukaan tehtynä. Tätä samaa kangastakin taitaa vielä yksien housujen verran olla jemmassa.

      Poista