maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sarjatyön makua

Otetaan yksi kaava, monta kangasta, joihin kaikkiin sopii samanväriset saumurinlangat ja tavoite ommella lapselle kaapista kokonaan puuttuvia, pitkähihaisia peruspaitoja. Jotenkin sitä tekee vaatteita ajatuksella "nämä menee sitten talvellakin pitkähihaisen päällä". Jaa, niin minkä?

Kaikki kankaat on leikattu yhdellä istumalla samalla kaavalla, joka tässä tapauksessa oli Ottobren "Flow". Kyseessä on tunikakaava, jossa nyt sattui olemaan tytölle hyvät mitat ja mitäpä sitä hyväksi havaittua vaihtamaan. Kaavamuutokset tein leikatessa suoraan kankaalle.

Ensimmäisessä paidassa pysyin tavoitteessa. Raidallinen interlock ja vakoinen resori Triteksiltä.


Seuraavan kohdalla vähän karkasi, peruspaitoja on niin tylsä ommella. Totoromekolla on pituutta polviin. Kesämekko piti tulla, mutta neiti mielsi tämän yöpaidaksi ja siihen käyttöön päätyi. Kieltämättä värimaailma on aika valju verrattuna siihen mitä yleensä on käytössä. Resori samaa kuin yllä, harmaat trikoot Eurokankaasta ja vaaleanpunainen jersey edesmenneen mummuni kätköistä.


Sitten päästiin taas hetkeksi itse asiaan ja Myllymuksuilta ostetusta trikoosta valmistui myös ihan peruspaita ilman mitään ylimääräisiä krumeluureja.


Kun taas Eurokankaan muuttomyynnistä tytön valitsema puuvillajersey (3,50€/m) pääsi hihattomaksi tunikaksi. Molemmissa jälleen Triteksin resorit.


5 kommenttia:

  1. Ahkerana oltu ja hienouksia tehty :) Upea tuo Totoro ja raikkaan kesäinen hihaton mekkonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omaa silmää mekkokangas ei kamalasti miellyttänyt, mutta kun 2-v kantoi itse pakkaa leikkuupöydälle ja hintaakin oli noin vähän, niin pitihän sitä ottaa. Huomattavasti paremman näköinen valmiina vaatteena kuin kankaana.

      Poista
  2. Voi ihanuus tuota sinun applikaatiota. Toisinaan perussetin tekeminen on rentouttavaa ja toisinaan ahdistavaa, koskaan ei etukäteen voi tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se mukavaa kun tulee nopeasti valmista, mutta aina tuntuu että lopputulos on kamalan tylsä, että jotain piristystä tarvitsisi. Ja perusjuttuja saa kaupoista melkein ilmaiseksi, niin tuntuu jotenkin turhalta ommella niitä kalliista kankaista, vaikka lopputulos onkin sata kertaa parempi.

      Poista
  3. Oi, tuo Totoro on <3! Se sopii ihanasti tolle vaaleenpunaselle pohjalle.

    VastaaPoista