perjantai 22. kesäkuuta 2012

"Tissitunika"

Facebookin "Ompeluelämää" -ryhmässä on herättänyt suosiota "tissitunikaksi" nimetty mekko. Kyseessä on ihan näppärän mallinen, monelle vartalotyypille sopiva trikoomekko, jonka kaula-aukko jaa melko avaraksi. Itse en ole kaavaa onnistunut saamaan, mutta  Burdalta löytyy lähes vastaava ilmaiskaava.

Kaavaa omalle kropalle sopivammaksi muokattuani tein ensimmäisen kokeiluversion itselleni hyvin epätyypillisen värisestä kankaasta, jonka joskus nappasin Triteksin pikkupalakorista. Tykkään, mutta vähän lörpöttää kaula-aukosta.

Toiseen versioon, johon kiristin vielä pääntietä edellisestä versiosta hain kankaan niin ikään Triteksiltä. Päädyin juuri tähän kankaaseen, jonka raportissa toistui n. metrin välein seepran väritystä muistuttava kuvio.

Sen piti päätyä helmaan.

Tuli kuitenkin vilkaustua myös toista sivua, joka aiheutti vuorotellen kiroilua ja naurua ja lopulta koko helman hylkäämisen takaisin kangaskaappiin, josko siitä vielä jotain joskus tulisi.
Että näin tällä kertaa.

Lopullinen helma tuli jäljelle jääneestä kankaasta, jonka riittämään saaminen vaati hieman kikkailua, mutta lopputuloksesta tuli mieleinen.

Tai enpä tiedä, en oikein tiedä tykkäänkö alkuunkaan noista raidoista. Lienee töihin sopiva.

Kaula-aukosta tuli tällä kertaa hyvä, ei jää lörpöttämään.

Mekon inspiroimana tein jotain myös perheen pienimmälle.

5 kommenttia:

  1. Ai ku kivoja! Tuo vihreäturkoosi on mun lempppari. :)

    VastaaPoista
  2. Heh mikä kuvion kohdistus! :D Kivan näköisiä ompeluksia.

    VastaaPoista
  3. sattuuhan noita kohdistuksia.. :DD Ihania tissiksiä..ja tytön mekossa on ihana kangas!!

    VastaaPoista